EN KOSKAAN PALAA JULKULAAN

Sireenit huutaen,

auto keltainen.

Ilmestyy peräpeiliin,

väistän tien viereen.

Miksi tärisen?

En ollut sen kyydissä.

Ei se ollut minun hätäni.

Olen turvassa.

Jään siihen parkkiin istumaan,

autot töötätä saa.

En koskaan enää palaa Julkulaan.

En palaa Julkulaan.

Se oli outo statementti

ja melko ehdoton.

Niin monen vuoden jälkeen

mielen vallannut on.

Jotain se raapaisi

jostain kauempaa.

Pintaan nostatti

lapsen tunteen pelosta.

Pitkän aamuvuoron jälkeen,

jumitan autossa,

minuuttitolkulla.

Enkä koskaan enää palaa Julkulaan.

En palaa Julkulaan.

En milloinkaan unohda

tuoksua ala-aulassa,

tunnetta ulkopuolisuudesta,

tarkkoja kellonaikoja.

Milloin saa vierailla?

Mul ei oo mitään tarvetta

näitä enää kaivella.

Pitkän aamuvuoron jälkeen,

jumitan autossa,

minuuttitolkulla.

Enkä koskaan enää palaa Julkulaan.

Tämän jälkeen en palaa.

En palaa Julkulaan.